ETUSIVU

mpk-tp-9911

Minulla oli tänään 18.4. miellyttävä tehtävä isännöidä Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön vierailua Maanpuolustusyhdistyksen kurssilla Santahaminassa. Lukiolaisten turvakurssille osallistui 260 lukion 2.luokan oppilasta, suurin osa tyttöjä. Tunnelma oli välitön, sekä Presidentti että minä MPK:n puheenjohtajana olimme  tyytyväisiä näkemäämme. Lisää kurssista www.mpk.fi

 

Suuri kiitos äänestäjille ja kaikille vaalikampanjaani tukeneille

Eduskuntavaalit 2015 ovat ohi, uusi eduskunta aloittaa työnsä. Suomen Keskustan tulos oli hyvä, kannatus nousi reippaasti sekä valtakunnallisesti, että Satakunnan vaalipiirissä. Keskusta on selvästi suurin puolue ja ero seuraavaan on suurempi kuin koskaan, vaikka kannatusprosenttimme ei yltänyt historiallisesti huippulukemiin. Myös Satakunnassa Keskusta nousi kolmen suuren ryhmään.

Oma vaalitulokseni jäi toivottua heikommaksi, kansanedustajan paikka jäi saavuttamatta. Sain Keskustan listalla kolmanneksi eniten ääniä, eli jäin ensimmäiseksi varaedustajaksi. Asemani on siis sama kuin päättyneellä vaalikaudella. Olen ollut ehdolla 7 eduskuntavaaleissa, tullut valituksi viisi kertaa ja jäänyt kaksi kertaa ensimmäiselle varasijalle. Sittenkin aika upea suoritus kokonaisuutena.

Työni tärkeissä hallituksen puheenjohtajatehtävissä Pro Agria Keskusten Liitossa, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä ja Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymässä jatkuu ja näiden tehtävien myötä tulen pitämään tiivistä yhteyttä Eduskuntaan ja asianomaisiin ministeriöihin. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen siis jatkuu.